Kymmenen kiinalaispelaajan ottelumanipulaatioepäilyistä johtuvat pelikiellot ovat järisyttäneet snookerin huipputasolla. Useat laji-ihmiset ovat kommentoineet kohua kovasanaisesti käynnissä olevan Masters-turnauksen yhteydessä.
Skandaali sai alkunsa viime syksynä, kun kansainvälinen lajiliitto WBPSA asetti kiinalaisen huippupelaajan Liang Wenbon väliaikaiseen kilpailukieltoon.
Tämän jälkeen yhdeksän muuta kiinalaispelaajaa – joukossa myös maailman ehdottomaan eliittiin lukeutuvat Yan Bingtao sekä Zhao Xintong – on joutunut väliaikaiseen pannaan epäiltyinä ottelutulosten järjestämisestä vedonlyöntitarkoituksessa.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Tällä hetkellä tapausten tutkimukset ovat BBC:n tietojen mukaan "pitkällä". Päätöstä mahdollisista syytteistä odotetaan lähiviikkoina.
LUE MYÖS: Huippusnookerissa kuohuu suurturnauksen alla – Ronnie O'Sullivanin tölväisemä tähti nousi kuopasta
Jos kyseiset pelaajat saavat syytteitä, seuraukset voivat olla heidän uriensa kannalta vakavia. Tulosmanipulaatiosta on jaettu aiemmin huippusnookerissa jopa 10-12 vuoden tuomioita. Esimerkiksi maailmanlistalla parhaimmillaan viidentenä ollut englantilainen sai 12 vuoden pannan vuonna 2013, kun hänet todettiin syylliseksi seitsemässä manipulaatiosyytöksessä.




