Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin saapuminen Etelä-Dakotaan itsenäisyyspäivän juhlallisuuksiin on poikinut mielenosoituksia.
Yhdysvalloissa juhlitaan lauantaina itsenäisyyspäivää. Presidentti Donald Trump osallistui itsenäisyyspäivän juhlallisuuksiin Etelä-Dakotassa Mount Rushmore -vuoren juurella perjantai-iltana paikallista aikaa eli aikaisin aamulla Suomen aikaa.
Mielenosoittajat muun muassa sulkivat valtatien, kirjoittaa Washington Post.
Poliisi käytti kyynelkaasua mielenosoittajia vastaan. Lehden mukaan suurin osa mielenosoittajista kuuluu Yhdysvaltain alkuperäiskansoihin.
– Olette varastetulla maalla, luki mielenosoittajien kylteissä Boston Globen mukaan.
Lue myös: Mediat: Donald Trumpin lähipiirissä koronatartunta
Kylteissä oli myös esimerkiksi valkoista ylivaltaa ja rasismia vastustavia iskulauseita.
Monelle alkuperäisväestöön kuuluvalle Mount Rushmore, johon on kaiverrettu neljän aiemman presidentin kasvot, on symboli sorrolle, kirjoittaa ABC News.
Muistomerkin nähdään median mukaan edustavan rikottuja sopimuksia ja valkoisen väestön valta-asemaa.
Rushmore sijaitsee Mustat kukkulat -vuoristossa, joka on uskonnollisesti merkittävä paikalliselle alkuperäisväestölle.

