Erään miehen kaikille perheenjäsenille ostamat DNA-testipakkaukset paljastivat perhesalaisuuden: kaikilla sisaruksilla ei ollutkaan sama isä. Joulu ei kuitenkaan mennyt paljastuksesta pilalle.
Erilaiset DNA-sukututkimukset ovat kasvattaneet suosiotaan viime aikoina, sillä monia ihmisiä kiinnostaa saada lisätietoa heidän sukujuuristaan. Joskus tiedot voivat kuitenkin tuoda varsin suuriakin yllätyksiä, kuten kävi eräässä perheessä.
Eräs käyttäjä nimittäin kertoi Redditissä, kuinka DNA-testi oli pilata heidän joulunsa. Aiheesta uutisoi muun muassa BoredPanda.
Snorkels721-nimimerkkiä käyttävä mies kertoo ostaneensa aiemmin samana vuonna alennuksesta AncestryDNA-merkin sukututkimukset kaikille perheenjäsenilleen. Jouluna niin miehen äiti, isä, veli kuin kaksi siskoa ja hän itse saivat paketit.
– Heti kun kaikki avasivat lahjansa samaan aikaan, äitini meni sekaisin. Hän sanoi meille, ettei halunnut, että tekisimme niitä, koska niissä on epäturvallisia kemikaaleja. Me selitimme hänelle, kuinka niissä ei itse asiassa ole kemikaaleja, mutta saatoimme huomata, että hän on hermostunut, mies kirjoittaa.
– Myöhemmin hän yritti vakuuttaa meidät, että vain yhden meistä lapsista täytyi tehdä se, koska meillä kaikilla on samat tulokset ja meidän täytyisi myydä ylimääräiset pakkaukset säästääksemme rahaa.
