Keskusrikospoliisin (KRP) esitutkinnan mukaan marja-asioissa vaikuttanut hallitusneuvos mielsi korruption mahdollisuuden viuluhankinnoissa marjayrittäjän kanssa, mutta jatkoi toimintaansa siitä huolimatta.
Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) hallitusneuvosta Olli Soraista syytetään lahjuksen ottamisesta Polarica Marjahankinnan entiseltä toimitusjohtajalta Jukka Kristolta poikkeuksellisessa oikeudenkäynnissä, joka alkoi maanantaina Helsingin käräjäoikeudessa.
Syytteiden mukaan Sorainen pyysi Kristoa tai Polaricaa maksamaan perheenjäsenelleen tuhansien eurojen arvoisen viulun. Myöhemmin Sorainen pyysi, että soitin vaihdetaan toiseen, vielä kalliimpaan viuluun.
"Polaricalle mannekiini?"
Esitutkinnan mukaan Sorainen lähetti joulukuussa 2019 virkasähköpostistaan Kristolle viestin otsikolla "Polaricalle mannekiini?". Viestissä Sorainen kysyi, kiinnostaisiko Polaricaa lähteä sponsoroimaan hänen alaikäistä perheenjäsentään.
Lue myös: Marja-alan korruptio-oikeudenkäynti alkaa: Ministeriön virkamiehen syytetään ottaneen lahjuksen ison marjayhtiön toimitusjohtajalta
Varsin tuttavalliselta vaikuttavassa viestissä Sorainen listasi perheenjäsenensä esiintymisiä sekä kehui tämän soitto- ja kielitaitoa sekä ulkonäköä. Sorainen myös ehdotti, että perheenjäsen voisi soittaa "Polarican logoissa, Polarican tilaisuuksissa jne".
KRP:n esitutkinnan mukaan kumpaakaan viulua ei käyty soittamassa missään Polarican tai Kriston tapahtumissa eikä muutakaan markkinointitoimintaa tapahtunut.
Kun Kristo vastasi, että he voisivat lähteä mukaan viulun sponsorointiin 4 000–5 000 eurolla, Sorainen ehdotti, että soitin hankitaan Polarican omistukseen ja siihen sovitaan kirjallisesti maksuton käyttöoikeus.
– Eli vastavuoroinen sopimus, jolloin sitä ei voida pitää lahjuksena tms., Sorainen kirjoitti.