Tietoturva-asiantuntija Mikko Hyppösen mukaan LinkedIn-vuodossa ei todennäköisesti ole saatu arkaluontoisia tietoja. Hänen mukaansa verkkopalveluita voi ja kannattaa jatkossakin käyttää.
Tietoturva-asioihin perehtynyt suomalaisyritys F-Secure kertoi viime viikon torstaina Twitterissä, että peräti yli 200 000 suomalaisen LinkedIn-käyttäjän tietoja on vuodettu hakkerifoorumille.
Vuodetuissa tiedoissa on käyttäjien nimiä, puhelinnumeroita ja sähköpostiosoitteita.
Vaikka tietoja on vuodettu paljon, asia saattaa kuulostaa pahemmalta kuin se todellisuudessa onkaan.
Lue myös: Huolestuttavia uutisia Black Fridayn kynnyksellä: Tämä firma nousee jatkuvasti esiin sähköpostihuijauksissa
Tietoja hankittu "skreippaamalla"
Tietoturva-asiantuntija Mikko Hyppösen mukaan tällä hetkellä näyttää siltä, että kyseessä ei ole varsinainen hakkerointi tai tietomurto. Hänen mukaansa LinkedIn-tietovuodossa käyttäjien tietoja on kerätty ”skreippaamalla”.
Tämä tarkoittaa sitä, että tässä tapauksessa LinkedInistä saadaan automatiikan avulla tietoja, jotka eivät välttämättä näy muille käyttäjille. Eli kyse on tiedoista, jotka käyttäjä on itse syöttänyt järjestelmään, mutta jotka eivät välttämättä näy muille käyttäjille.
– Eli saadaan suuria tietomääriä – eli sieltä ei viedä käyttäjien salasanoja, luottokorttinumeroita, vaan puhelinnumeroita ja sähköpostiosoitteita, joita palvelusta löytyy, Hyppönen selventää MTV Uutiset Liven haastattelussa.
