Mikko Hyppönen yritti kääntää Aleksanteri Kivimäen elämän suunnan vuonna 2010, kertoo uutuuskirja.
Vuonna 2010 Mikko Hyppönen sai odottamattoman puhelun isältä, joka oli huolestunut 13-vuotiaan poikansa puuhista. Soittajan mukaan häneen poikansa vietti liikaa aikaa koneellaan ja oli ajautunut verkossa vääränlaiseen seuraan. Huolestunut soittaja oli Aleksanteri Kivimäen isä.
Näin Hyppösen ja Kivimäen tiet kohtasivat ensimmäisen kerran, käy ilmi BBC:n kybertoimittaja Joe Tidyn uutuuskirjassa Ctrl+Alt+Kaaos (Bazar).
Tuolloin Hyppönen työskenteli tietoturvayhtiö F-Securen tutkimusjohtajana, ja hän oli tunnettu ja kansainvälisestikin arvostettu ammattilainen.
Kivimäki oli puolestaan ehtinyt jo herättää viranomaisten kiinnostuksen pienimuotoisilla hakkeroinneillaan.
Lue myös: Vastaamo-tutkinnanjohtaja Aleksanteri Kivimäen epäillystä rikoskumppanista: "Osaamista löytyy"
Hyppönen kehitti suunnitelman
Kirjan mukaan Hyppönen kehitti suunnitelman, jolla hän yrittäisi houkutella Kivimäen hakkeroinnin hyvälle puolelle.
– Vaikka Kivimäki oli jo astunut pahanteon tai jopa rikollisuuden puolelle, Hyppönen ajatteli, että vielä saattaisi olla mahdollista kääntää suunta, kirjassa kerrotaan.
Monet lahjakkaat kyberturvallisuuden ammattilaiset ovat kertoneet tarinoita alkuajoiltaan, jolloin he pääsivät vahingossa käsiksi paikkoihin ja tietoihin, joihin heillä ei olisi pitänyt olla pääsyä, ennen kuin huomasivat virheensä. Joskus ei ymmärrä ylittäneensä rajan ennen kuin poliisi koputtaa ovelle. Joskus kuitenkin nuorikin henkilö tietää tekojensa olevan väärin ja ymmärtää, että ne vaikuttavat muihin ihmisiin.

