Putouksen uudella, helmikuussa alkavalla kaudella nähdään kattaus sekä uusia että vanhoja Putous-tähtiä. Mikko Töyssy, 40, on jälleen yksi sinisen Putous-paidan päällensä vetävistä näyttelijöistä.
Riemastuttava viihdeohjelma Putous palaa helmikuussa uusin, 14. kauden jaksoin. Tulevalla kaudella nähtävien uusien näyttelijöiden mukaan mahtuu myös aikaisemmilta kausilta tuttuja Putous-konkareita.
Muun muassa näyttelijänä ja juontajana tunnettu Mikko Töyssy on jo kolmatta kertaa mukana Putouksessa. Hän voitti Urmas Viilunk -hahmollaan Vuoden sketsihahmo -kilpailun ohjelman 12. kaudella.
Töyssyn mielestä aikaisemmalla sketsihahmokilpailun voitolla ei ole vaikutusta tulevaan kauteen.
– Ei se ohjelman tekemistä mihinkään muuta. Samalla tavalla lähdetään aina tyhjästä liikkeelle ja koitetaan joukkueena mennä eteenpäin ja maaliin, hän kertoo.
Tulevalla kaudella Töyssy yrittää nauttia ohjelman tekemisestä vielä aikaisempaa enemmän. Hänen mukaan aikaisempi kokemus auttaa keskittymään olennaiseen, koska nykyään hän tietää ne elementit, joihin näyttelijöiden ei tarvitse Putouksessa kiinnittää huomiota.
– Ei tarvitse miettiä asioita, jotka eivät kuulu minulle. Ne ovat jo tiedossa, hän valottaa.

