Jos yhdyntä ei onnistu erektion puutteen takia, syy voi olla väliaikainen ja melko harmiton tai jotakin vakavampaa. Ajoittaiset erektiovaikeudet tiedetään varsin tavallisiksi, joten satunnaisista epäonnistuneista suorituksista ei kannata huolestua. Toistuva ongelma voi kuitenkin vaikuttaa elämään ja erityisesti seksielämään olennaisesti, joten apua kannattaa hakea.
Yllä olevalla videolla bloggaajat kertovat, miksi he puhuvat seksistä avoimesti.
Vaikka moni kokee erektiohäiriön sinänsä ongelmaksi, pitää muistaa, että se ei itsessään koskaan ole sairaus vaan oire jostakin. Kun alkuperäistä syytä hoidetaan, tullaan usein hoitaneeksi samalla myös erektiohäiriötä.
Lue alta, mihin kaikkeen erektiohäiriö voi liittyä.
Alkoholi
Alkoholi vaikuttaa keskushermostoon lamauttavasti. Kun veren virtaaminen penikseen vähentyy, siitin ei välttämättä jäykisty. Vuosia jatkunut alkoholin suurkulutus vaikuttaa erektioon myös hermoratavaurioiden ja mieshormonin määrän laskun kautta.
Erektiohäiriöt ovat yleisiä
- Kohtalaisia tai vaikeita erektiohäiriöitä on noin 200 000 suomalaismiehellä
- Lieviä ongelmia erektion kanssa on noin 300 000 suomalaismiehellä
- Vain pieni osa miehistä hakee erektio-ongelmiin lääkärin apua
- Lähes jokainen mies kärsii joskus lievistä erektiovaikeuksista, usein johtuen suorituspaineista tai väsymyksestä
Lähde: Seksuaaliterveysklinikka.fi
Hermostuneisuus
Joskus erektion lopahtaminen tai sen kokonaan tulematta jääminen on puhtaasti psykologista. Epävarmuutta voi aiheuttaa esimerkiksi se, että kokee suoriutumispaineita uuden kumppanin kanssa, on ollut aiemmin huonoja kokemuksia makuuhuoneessa tai vertailee itseään tai penistään muihin.

