Veropäivää vietetään jälleen huomenna eli keskiviikkona 8. marraskuuta. Mutta miksi naapurin, työkaverin, Suomen suosituimman somepersoonan, tunnetuimman poliitikon tai ylipäätään kenenkään verotietojen pitäisi kiinnostaa ketään? Verohallinnon ylitarkastaja kertoo.
Henkilöiden ja yhteisöjen tuloverotuksen tiedot verovuodelta 2022 julkaistaan keskiviikkona 8. marraskuuta. Tietojen julkaisupäivää kutsutaan veropäiväksi.
Onko veropäivällä suuri yhteiskunnallinen merkitys? Miksi kenenkään pitäisi kiinnostua yhtään kenenkään verotiedoista?
– Verotustietojen julkisuudella on haluttu muun muassa tukea avoimuutta ja yhteiskunnallista keskustelua verotuksesta. Verotuksen kohdalla avoimuus ja läpinäkyvyys vahvistavat luottamusta verotuksen yhdenmukaisuuteen ja tasapuolisuuteen, vastaa Verohallinnon esikunta- ja oikeusyksikön ylitarkastaja Hanna Liiti.
– Lisäksi tuloverotuksen tietojen läpinäkyvyys ehkäisee osaltaan harmaata taloutta. Verotustietojen julkisuudesta on säädetty verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annetussa laissa.
Vakiintunutta toimintaa
Liiti kertoo, että Verohallinto luovuttaa medialle vuosittain yli 100 000 euroa ansainneiden tietoja massamuotoisesti.
– Korkein hallinto-oikeus (KHO) katsoi joulukuussa 2022, että tietojen luovuttamisesta on muodostunut osa Verohallinnon vakiintunutta toimintaa ja siten lakisääteinen velvoite, koska Verohallinto on luovuttanut tietoja vastaavalla tavalla sähköisesti jo vuosien ajan, hän sanoo.
