Puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok.) mukaan jalkaväkimiinojen käyttökoulutus aloitetaan vielä tämän vuoden aikana.
Puolustushallinnossa päästiin aloittamaan viralliset valmistelut jalkaväkimiinojen palauttamiseksi, kun Suomen irtautuminen Ottawan jalkaväkimiinasopimuksesta tuli voimaan noin viikko sitten. Miinoja on määrä alkaa valmistaa suuressa määrin omiin tarpeisiin mutta mahdollisesti myös vientiin.
– Olemme välittömästi käynnistäneet keskustelut yritysten kanssa siitä, millä niistä voisi olla mahdollisuus tuottaa nämä miinat kotimaassa ja muodostaa Suomelle riittävät varastointimäärät. Ei ole poissuljettua myöskään se, että Baltian mailla tai Puolalla voi olla tarve ostaa jalkaväkimiinoja jostakin maasta. Eli myös tämä vientikysymys on pohdittava, Häkkänen sanoo MTV:n Uutisextrassa.
Puolustusteollisuudesta on aiemmin arvioitu, että miinojen valmistaminen kyllä onnistuisi Suomessa, mutta yritysten on tarkkaan mietittävä valmistamisen kannattavuutta.
Laajamittaisen tuotannon käynnistäminen vienee joka tapauksessa useita kuukausia tai vuosia.
Ei pelkkää sakaraa ja putkea
Varusmiesten ja reserviläisten koulutukseen miinat kuitenkin palaavat pian.
– Koulutus päästään aloittamaan viipymättä. Pysytymme aloittamaan viuhkapanoksilla ja muilla tällaisilla, joita meillä on tietty määrä mahdollista saada nopeasti käyttöön. Koulutus saadaan käyntiin tämän vuoden aikana varusmiehille, reserviläisille ja vapaaehtoisen maanpuolustuksen puolella, Häkkänen arvioi.
Takavuosina asepalveluksen suorittaneet saivat koulutuksen ainakin maahankaivettavien sakaramiinojen ja esimerkiksi puihin sidottavien putkimiinojen käyttöön. Nämä kuuluvat puolustusministerin mukaan repertuaariin jatkossakin.
