Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) keskustelee tällä viikolla alueiden kanssa siitä, mitä lisätoimia tarvitaan heikentyneen koronatilanteen takia.
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) kertoo STT:lle, että keskusteluita käydään nyt niiden alueiden kanssa, jotka ovat leviämis- tai kiihtymisvaiheessa.
Kiuru kertoi myöhemmin illalla Helsingin Sanomille, että hän on kutsunut Uudenmaan kuntien johtajat ja tartuntatautiviranomaisten edustajat keskustelemaan mahdollisista lisätoimista koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi.
Kiurun mukaan etätapaaminen järjestetään jo huomenna tiistaina kello 11.
Keskusteluissa alueellisten koronaryhmien kanssa on tarkoitus selvittää, minkälaisilla toimenpiteillä koronaviruksen leviämistä voitaisiin alueittain estää. Ministeri Kiurun mukaan toimivalta toimenpiteiden ja esimerkiksi rajoitusten määräämisessä on tällä hetkellä alueellisilla viranomaisilla.
Mahdolliseen valmiuslain uuteen käyttöönottoon Kiuru ei suoraan ota kantaa.
– On selvää, että jos parempaan päin ei pystytä nopeasti menemään, silloin koko valtioneuvoston on käytävä hyvin vakava keskustelu siitä, millä toimilla jatketaan, Kiuru sanoo STT:lle.
Käänne koronaepidemian kulussa on tapahtunut nopeasti viime viikkojen aikana. Valtioneuvosto on tehnyt valtakunnallisia linjauksia alueellisista suosituksista epidemian hillitsemisestä viimeksi lokakuun puolivälissä.
Kiurun mukaan äkisti muuttunut epidemiatilanne kuitenkin haastaa alueita toimimaan ripeästi, jotta tilanne saadaan hallintaan.
– Tässä tapauksessa on tärkeää, että alueellisesti tehdään nyt kaikki se, mitä on tähän mennessä linjattu tehtäväksi, ministeri Kiuru sanoo.
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä tiedotti perjantaina Uudenmaan siirtymisestä epidemian leviämisvaiheeseen ja sen seurauksena käyttöön otettavista uusista rajoitustoimista. Ne tulivat voimaan maanantaina.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö patisti tänään MTV Uutisten haastattelussa hallitusta ja pääkaupunkiseudun päättäjiä istumaan samaan pöytään pohtimaan koronatoimia.
