Näyttelijätähti Minka Kuustonen ja ohjaaja Teppo Airaksinen puhuivat Huomenta Suomessa elokuva-alan Me Too -kohusta.
Muun muassa Putous-ohjelman edelliseltä kaudelta tuttu näyttelijä Minka Kuustonen, 32, vieraili tänään aamulla Huomenta Suomessa yhdessä ohjaaja Teppo Airaksisen kanssa.
Kuustonen ja muun muassa Kulman pojat -elokuvan (2012) ohjannut Airaksinen puhuivat haastattelussa sekä maaliskuussa järjestettävästä Jussi-gaalasta että julkisuuteen nousseesta seksuaalisesta häirinnästä ja ahdistelusta elokuva-alalla.
LISÄÄ AIHEESTA:
Yle: Lauri Törhöstä syytetään seksuaalisesta ahdistelusta
Aihe nousi uudelleen vahvasti otsikoihin eilen keskiviikkona. Yle uutisoi haastatelleensa noin 20 naista, jotka kertovat Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen professorina vuosina 1995–2006 toimineen elokuvaohjaaja Lauri Törhösen syyllistyneen seksuaalisesta häirintään.
Törhösen kerrotaan ehdottaneen muun muassa seksiä kesken pääsykokeiden ja esitelleensä sukupuolielimiään naisten vessassa.
– Eilinen oli iso päivä koko Me Too -kohun kannalta. Minusta tuntuu, että isot portit ovat aukeamassa. Elämme tärkeää aikaa. Enää häirintää ja ahdistelua ei katsota läpi sormien. Tämä on elokuva-alan ongelma, mutta se on myös koko yhteiskunnan ongelma, Kuustonen sanoo.
