Salme vietti vuonna 1952 joulun, joka ei ole unohtunut vuosikymmenienkään jälkeen. Tuona jouluna rahaa ei ollut lahjoihin eikä jouluruokaan.
Jouluaattona vuonna 1952 kuusivuotias Salme oli matkalla neljän sisaruksensa ja äitinsä kanssa kohti köyhäinhoidon toimistoa. Isä ei ollut mukana, hänet oli viety edelliskesänä pakkotyöhön työsiirtolaan.
– Isä joi kaikki rahat ja heilui humalassa kirveen kanssa. Me lapset kiljuimme peloissamme nurkassa.
Salmen äiti oli masentunut pikkuveljen synnyttyä vuonna 1951, ja hän oli viettänyt edelliskesän lepokodissa. Salme aavisti, ettei äidillä ollut kaikki hyvin. Hän pelkäsi äidin katoavan samalla tavalla kuin isä oli kadonnut puoli vuotta aiemmin.
– Jäimme portaille odottamaan, kun äiti meni toimistoon. Palelin kamalasti, koska takki oli ohut ja kulunut. Isosiskon liian suuret monot lämmittivät kuitenkin jalkojani.
Kun äiti tuli ulos toimistosta, hän alkoi itkeä. Salme arvasi, ettei hän ollut saanut rahaa. Salmesta tuntui pahalta, ja hän yritti lohduttaa äitiään.
– Sanoin äidille, että syödään mitä kaapista löytyy, kai siellä jotain on.
Naapurin veljekset toivat ruokaa
Kotona äiti ja lapset siivosivat yhdessä. Joulukuusta ei sinä vuonna koristeltu.
Naapurin veljekset tiesivät perheen köyhistä oloista ja pistäytyivät tuomaan leipää ja kaksi suolakurkkua. He antoivat myös hakea kaivostaan vettä.
– Äiti keitti perunoita ja teki ruskean kastikkeen. Niitä sitten söimme leivän ja suolakurkun kanssa.