Ruotsalainen 16-vuotias Greta Thunberg on noussut lyhyessä ajassa kansainvälisen ilmastoliikkeen keulahahmoksi. Sattumaa se ei ole.
Thunbergin perhe kertoo vastikään julkaistussa kirjassa Sydämen asioita – Perhe ja planeetta kriisissä, että Greta koki ilmastoheräämisen jo 8-vuotiaana ja että hän on ajanut asiaa tiukasti siitä lähtien. Ensin perheensä piirissä, myöhemmin niin, että sanomalta on ollut vaikea välttyä, jos seuraa mediaa.
Kirjan perusteella Gretan ilmastohuoli heräsi, kun hän näki koulussa elokuvan, joka kertoi, miten paljon valtamerissä kelluu roskia ihmisten jäljiltä.
Kirjassa kuvaillaan, miten muut oppilaat unohtivat näkemänsä pian tunnin jälkeen. Gretaan elokuva teki syvemmän vaikutuksen.
– Roskasaari on iskostunut Gretan verkkokalvoille. Hän itkee ja haluaa lähteä kotiin, mutta ei saa, koska täällä koulun ruokasalissa kuuluu syödä kuolleita eläimiä ja puhua merkkivaatteista, meikeistä ja kännyköistä, kirjassa sanotaan.
Perhe muotoilee asian niin, että teema kosketti, sillä Greta ”näki sen, mitä me muut emme halunneet nähdä”.
– Greta kuului niihin harvoihin, jotka pystyivät näkemään hiilidioksidipäästömme. Hän näki näkymättömän. Sen värittömän, hajuttoman ja mauttoman kauheuden, josta meidän sukupolvemme ei ole halunnut olla tietävinään, kirjassa maalaillaan.
Lue myös: Aikuisille, jotka ovat vihaisia lapselle: Greta Thunbergin "auttava puhelin" vihaajille kerää valtavaa nettihuomiota
Erikoinen oireilu rasitti perhettä
Greta Thunberg on puhunut julkisuudessa avoimesti Aspergerin oireyhtymästään. Kirjassa perhe kuvaa, miten Gretan poikkeavuus kävi ilmi.
– Greta oli juuri aloittanut viidennellä luokalla ja hänen oli paha olla. Hän itki iltaisin nukkumaan mennessä. Hän itki matkalla kouluun. Hän itki tunneilla ja välitunneilla, ja opettajat soittivat kotiin lähes päivittäin.
