Vaikka rallin MM-sarjan kaikki kolme maailmanmestaruutta ovat jo ratkenneet, loppuvuodesta on luvassa äärimmäisen mielenkiintoinen. Ott Tänakin lähtö Hyundailta vuoden etuajassa löi kuljettajapalapelin täysin uuteen uskoon ja avasi muun muassa Esapekka Lapille täysin uuden mahdollisuuden. MTV Urheilun tietojen mukaan Hyundai on tarjonnut Lapille työpaikkaa ensi kaudeksi.
LUE MYÖS: Ott Tänak avasi Esapekka Lapille sauman isoon rahastukseen – virolaisen käytöksestä kova suomalaisnäkemys: ”Hakenut sitä jo pidemmän aikaa”
LUE MYÖS: Suomalaiskuskilta herkullista vihjailua ensi kauden MM-rallipaikasta – löi piikkiä Esapekka Lapille ja Sébastien Ogierille: "Minulla ei myöskään ole lapsia"
Ajotaitoihinsa nähden Lappi on joutunut viime vuosina melkoiseksi pelinappulaksi. Työpaikka Citroënilla meni alta ranskalaisvalmistajan vetäydyttyä MM-sarjasta kauden 2019 päätteeksi. Uusi työpaikka löytyi M--Sportilta jo seuraavaksi kaudeksi, mutta pesti jäi olosuhteiden pakosta yhden kauden mittaiseksi, kun korona iski yksityisvoimin pyöritettävään talliin huomattavasti kovemmin kuin autotehtaiden tukemiin kilpailijoihin.
Yhden välivuoden jälkeen Lappi palasi täksi kaudeksi Toyotalle, josta avautui osa-aikaisen kuljettajan paikka Sébastien Ogierin rinnalla. 31-vuotias suomalaiskuljettaja täytti paikkansa mallikkaasti. Seitsemästä osakilpailusta koostunut kausi tuotti kolme palkintokorokesijoitusta ja oli kokonaisuutena ajatellen uran paras.
Syyskuun lopussa Lappi järjesti lehdistötilaisuuden, jossa paitsi paketoitiin mennyt katsottiin myös tulevaan. Lappi oli tuolloin luottavainen jatkoonsa Toyotalla – varsinkin kun hän ja Ogier olivat molemmat ilmaisseet tyytyväisyytensä osa-aikaiseen kilpailuohjelmaan, ja tallikin on ollut tyytyväinen molempien työpanokseen.

