Kätilöopiston käytävät kumisevat tyhjyyttään. Sairaala joutui väistymään sisäilmaongelmien tieltä, ja vuoden 2018 maaliskuussa ovet laitettiin kokonaan säppiin.
Siitä lähtien Kätilöopistolla eli tutummin Kättärillä, on ollut jopa yliluonnollisen hiljaista. MTV Uutiset pääsi tutustumaan autioon sairaalaan, jonka käytävillä ennen raikui vastasyntyneiden äänet sekä kulki väsyneitä, onnellisia ja huolestuineita vanhempia.
Ulkoapäin näyttää kuin kaikki olisi normaalisti. Ainoastaan pihalta puuttuva sairaalan kuhina ja valottomat ikkunat paljastavat suuren sairaalarakennuksen olevan pois käytöstä.
Helsingin Kumpulassa 60-luvulta saakka toimineesta naistensairaalasta löytyi vakavia sisäilmaongelmia, jonka takia sen toimintoja alettiin siirtää asteittain muihin toimitiloihin lokakuusta 2017 lähtien. Viimeiset synnytykset sairaalassa tehtiin viime vuoden lokakuussa.
Yle: Kätilöopistolla sairastuneet hakevat yli 800 000 euron korvauksia
Siihen mennessä Suomen suurimmassa synnytyssairaalassa oli syntynyt yli 300 000 lasta.
Koko perhe keskiöön
Yksi Kätilöopiston painotuksista alusta saakka oli perhekeskeisyys ja se, että isät huomioidaan synnytyksissä aiempaa paremmin. Sairaalassa alettiin muuttaa toimintatapoja jo 1970-luvulta lähtien ja yhtäjaksoisesti isät ovat päässeet mukaan synnytyksiin vuodesta 1976 lähtien.







