Suomessa on selvityksessä parhaillaan joitakin epäselviä kansainvälisiä adoptiotapauksia, kertovat MTV Uutisten tiedot.
MTV uutisoi tiistaina Ruotsissa tehdystä selvityksestä, joka suositti kansainvälisten adoptioiden lopettamista väärinkäytösten vuoksi. Lapsia oli esimerkiksi siepattu ja adoptoitu ilman biologisten vanhempien lupaa.
MTV:n saamien tietojen mukaan myös Suomessa on selvityksessä parhaillaan joitakin epäselviä adoptiotapauksia.
Suomessa adoptiot alkoivat myöhemmin ja Suomessa niissä on enemmän sääntelyä.
Adoptiolautakunnan mukaan väärinkäytösten riskiä ei voida sulkea pois Suomeen kansainvälisesti adoptoitujen lasten osalta.
Adoptiolautakunnan puheenjohtajan Irene Pärssinen-Hentulan mukaan väärinkäytöksiä saattaa selviä, kun adoptoidut lapset alkavat aikuisina selvittää taustaansa.
– Me emme voi sulkea tämän (väärinkäytösten) riskin mahdollisuutta Suomeen toteutuneissa adoptioissa.
– Tämä voi selvitä sen myötä, kun aikuiset adoptoidut lähtevät selvittämään omaa taustaansa, Pärssinen-Hentula toteaa.
Lue myös: Ruotsissa suositellaan kansainvälisen adoptiotoiminnan lopettamista – näin asia nähdään Suomessa
Suomessa vain historiallinen katsaus adoptioihin
STM:n mukaan kansallinen selvitys vaatisi poliittisen päätöksen, eikä Ruotsin selvityksellä ole välittömiä vaikutuksia meille.
Adoptiolautakunnan puheenjohtajan Irene Pärssinen-Hentulan mukaan Suomessa tulisi tehdä samanlainen selvitys kuin Ruotsissa. Samanlainen selvitys on tekeillä myös Norjassa.
– Suomi tarvitsee laajemman perusteellisemman selvityksen, jossa käydään läpi sitä, miten adoptioita on toteutettu.Pärssinen-Hentulan mukaan STM:n katsaus muutaman vuoden takaa ei siis ole riittävä, vaan lähinnä suppeahko historian katsaus Suomen osalta.
