MTV Uutisten selvityksen mukaan suuret kaupungit saavat testamenttilahjoituksia vain harvakseltaan. Tyypillisesti kunnille testamentattujen perintöjen koko on muutamia kymmeniä tuhansia euroja tai korkeintaan muutama satatuhatta euroa.
Toisinaan kaupunki perii kuitenkin huomattavan määrän varoja, kuten tapahtui kymmenisen vuotta sitten Helsingissä.
– Vuonna 2015 on vastaanotettu Raimo Hakkaraisen arvoltaan noin 1,7 miljoonan yleistestamentti, joka koostui muiden muassa kolmestatoista asunnosta, kerrotaan Helsingin kaupunginkanslian oikeuspalveluista MTV:lle.
Kyseessä on suurin 2000-luvulla Helsingin kaupungille testamentattu omaisuus. Vantaalla suurin 2000-luvun testamenttiperinnöistä oli 388 000 euroa.
Suomessa mikään taho ei tilastoi yksityishenkilöiden kunnille jättämien testamenttilahjoitusten määrää, kokoa tai käyttötarkoitusta. Asiaa selvittääkseen MTV kysyi tietoja Helsingin, Vantaan, Espoon, Tampereen, Oulun ja Turun kaupungeilta.
Tyypillisesti rahaa ja asuntoja
Suomen kuuden suurimman kaupungin vastausten perusteella kunnille testamentataan tyypillisesti pankkitilivaroja, sijoitettuja varoja, asunto-osakkeita tai kiinteistöjä.
Muutakin omaisuutta päätyy testamentattuna kuntien omistukseen.
– Irtaimisto on pääosin tavanomaista, mutta siihen voi sisältyä ajoittain myös taide-esineitä, Helsingin kaupungista arvioidaan.
– Oulun taidemuseo sai vuonna 2006 testamenttilahjoituksen, joka sisälsi taideteoksia ja designesineitä, Oulun kaupunki kertoo.


