Mia Takula nousi julkisuuteen 1990-luvun turkistarhaiskusta. Ennen susia pelännyt nainen on nykyään susien puolestapuhuja, joka toivoo tuoreen Susien mailla -kirjan tuovan ihmisille lisää tietoa pelätystä lajista. Vietimme vuorokauden Takulan kanssa Etelä-Pohjanmaan Jurvan susireviirillä.
Metsänharmaa, hännikäs, hukka. Mystinen metsän kulkija, joka vaanii silmät kiiluen syksyisessä metsässä, odottaen sopivaa suupalaa saapuvaksi. Muistissa on pelottavia satuja lapsuudesta, kuten Punahilkka ja Kolme pientä porsasta. Jopa Raamatussa susi mainitaan petona.
Ei siis ihme, että 1970-luvulla suden kaadosta maksettiin palkkioksi 500 markkaa. Mia Takula pelkäsi susia kuollakseen. Lukuvalo jätettiin yöksi päälle, koska susi oli varmasti tulossa tappamaan hänet. Ainoa hyvä susi on kuollut susi, niin isoisäkin sanoi.
– Sitten kasvoin aikuiseksi, Takula naurahtaa tarpoessaan Etelä-Pohjanmaan nevalla nilkkoja myöten.
On syyskuun puoliväli, ja nukumme yön susireviirin ytimessä, umpimetsässä.
Susien jättämiä jälkiä maastossa
Tietokirjailija ja dokumentaristi, entinen "kettutyttö" Mia Takula on nukkunut yli 150 yötä susien reviireillä yrittäen hankkia ja välittää tietoa siitä, millaista susireviireillä todellisuudessa on kohuotsikoiden ja somekeskustelujen takana. Hän on kerännyt vapaaehtoisena susien ulosteita Luonnonvarakeskukselle (Luke) DNA-tutkimuksia varten. Vaikka Takula etsii jälkiä susista, hän ei aktiivisesti etsi eläimiä.
– En halua häiritä susia. En ajattele niin, että suden näkeminen itsessään kruunaisi luontokokemukseni. Luonto itsessään on kokemus, Takula veistelee ja nyppäisee hiuksistaan hirvikärpäsen.
Hirvikärpäset eivät syö kaikkia ihmisiä, mutta Takulaa ne pistävät imukärsillään. Jopa niin ikävästi, että kortisonivoide on pakattuna rinkkaan mukaan.
– Olen kai puoliksi villieläin itsekin, hän naurahtaa, mutta vakavoituu sitten katsomaan puhelinta.
Takula on tehnyt älypuhelimen maastokarttaan merkinnän, ja olemme nyt sen kohdalla. Sammalpediltä löytyy hirven pääkallo sekä leukaluu, josta erottaa kymmenen hammasta.




