MTV Uutiset teetti kyselyn kansanedustajille siitä, joutuvatko he työssään uhkailun kohteeksi. Hieman yli kolmannes vastanneista kansanedustajista eli 38 prosenttia oli kokenut uhkailua tällä vaalikaudella.
Yleisimmin uhkailua tapahtuu sosiaalisessa mediassa, mutta kansanedustajat saavat myös sähköpostin välityksellä paljon uhkauksia.
Kahdeksan kansanedustajaa oli kohdannut uhkailijan kasvokkain ja seitsemän puhelimitse.
Kyselyyn vastasi 105 kansanedustajaa eli hieman yli puolet 200 kansanedustajasta.
Kansanedustajien kokemat uhkaukset ovat pahimmillaan raakoja ja rajuja. Neljä kansanedustajaa kertoo, että myös heidän perheenjäseniinsä on kohdistunut uhkailua.
Kyselyssä on tarjottu mahdollisuus vastata anonyymisti, jotta uhkailusta kertominen ei pahenna tilannetta.
– Lapseni on uhattu tappaa. Olen naiskansanedustaja ja asun pienellä paikkakunnalla, siksi en halua tästä asiasta kertoa omilla kasvoilla ja nimellä, sillä pelkään, että lapsiani kiusattaisiin tästä asiasta tai että se uhkaaja saisi sytykkeitä tästä julkisuudesta, eräs vastaajista kertoo.
– Tällä vaalikaudella, juuri ennen joulua, tuli postitse uhkaus väkivallan teosta, josta tein rikosilmoituksen poliisille. Vuosien varrella on tullut monenlaisia uhkauksia postitse, sähköpostitse tai tekstiviestillä, sekä suoria että epäsuoria tappouhkauksia. Muun muassa: "on puukko valmiina sinua varten, jos tulet kadulla vastaan" tai on uhattu raiskata lapseni tai puolisoni, toinen kansanedustaja kirjoittaa.
Uhkailua on monenlaista ja kaikkea ei ole koettu vakavaksi.
– Kasvokkain tai puhelimitse uhkailua tehneet henkilöt ovat olleet usein ilmeisesti alkoholin vaikutuksen alaisia, mutta myös selvinpäin olleita. Mitään vakavaa uhkailua ei ole ollut, yksi kansanedustaja kertoo.
63 prosenttia vastanneista kansanedustajista ei ole kokenut uhkailua, joten suurin osa on kyselyn perusteella tällä vaalikaudella välttynyt siltä.
Maahanmuutto, ilmasto ja Veikkaus tulistuttavat
Kansanedustajien vastauksissa uhkailuherkiksi aiheiksi nousevat esimerkiksi maahanmuutto, ilmastokysymykset sekä Veikkauksen toiminta.
