Saara Pakkasvirta nauttii pikkupaikkakunnan ilmapiiristä ja harrastaa aktiivisesti liikuntaa.
Pamela Tolan ohjaamassa Teräsleidit -elokuvassa näyttelevä Saara Pakkasvirta, 81, muutti viisi vuotta sitten Helsingistä Padasjoelle. Päätös ei ole näyttelijää kaduttanut, sillä hän on sopeutunut Päijät-Hämeessä sijaitsevan kunnan arkeen.
– Se on paikkakunta, jossa kaikki tervehtivät ja puhuvat keskenään, se on ihmeellinen paikka, Pakkasvirta naurahtaa Teräsleidit -elokuvan pressitilaisuudessa.
LUE MYÖS: Näin suomalaisjulkkikset tienasivat – katso listaus
Muuton myötä karisivat myös kilot, sillä näyttelijä kertoi laihduttaneensa 18 kiloa liikunnan avulla. Vesijumppaa ja koiran kanssa ulkoileva Pakkasvirta sanookin kuntoilun parantaneen merkittävästi hänen terveyttään.
– Lande on vienyt astman ja sokeritaudin (diabeteksen).
Tuttu kasvo Salatut elämät -sarjasta
Pakkasvirta muistelee MTV Uutisille, miten työskenteleminen MTV:n teatterissa vuosina 1965-1973 oli opettavainen kokemus nuorelle näyttelijälle. Hän siirtyi 70-luvulla Helsingin kaupunginteatteriin ja myöhemmin KOM-teatteriin.

