Rock-Criminals -niminen yhtye tuli tunnetuksi Suomen X Factorista vuonna 2018. Vaikka bändi ei päässyt kilpailussa loppuun asti, on yhteistyö Michael Monroen kanssa jatkunut.
Rock-Criminalsin laulaja Aleksi ”Alex Wild” Pylvänäinen muistelee yhtyeensä X-Factor taivalta lämmöllä.
– Pääsimme kilpailussa tuolivaiheeseen, eli emme jääneet älyttömän kauaksi livepaikoista.
Ohjelman jälkeen bändi on tehnyt Pylvänäisen mukaan paljon töitä.
– Kykykilpailu ei ole automaattinen lipuke huippusuosioon, hän muistuttaa.
Laulaja kertoo bändillä olevan vireillä yhteinen projekti tunnetun rockmuusikko Michael Monroen kanssa. Bändi tutustui tähteen X-Factorin kuvauksissa, kun Monroe toimi heidän valmentajanaan.
– Olemme säveltäneet musiikkia yhdessä ja meillä on ollut projekti erään biisin tiimoilta, joka toivottavasti päästään julkaisemaan ensi vuonna, Pylvänäinen väläyttää.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.
Tämän lisäksi bändi on hionut kappaleitaan ja Pylvänäisen sanoin ”rakentanut pakkaa uudestaan”.
– Olemme myös keikkailleet, sillä olemme kuitenkin pohjimmiltamme live-bändi.
Korona kuitenkin sotki bändin suunnitelmia keikkojen suhteen, mutta he ovat järjestäneet muun muassa livestream-keikkoja ja pitäneet yllä interaktiivisuutta faniensa kanssa.
– Tilanne on kestänyt niin kauan, että tämä tuntuu seilaamiselta aavalla merellä. En halua kuitenkaan valittaa, sillä kaikilla muilla on myös sama tilanne.
Laulaja ilmoitti bändin kilpailuun
Pylvänäinen paljastaa ilmoittaneensa bändin X-Factoriin kysymättä muilta soittajilta mitään. Bändiin kuuluu Pylvänäisen lisäksi kitaristi , basisti ja rumpali.

