Maailma on täynnä kappaleita, joiden todellinen sisältö saattaa olla kuuntelijoille epäselvä.
Usein suureksi hitiksi nouseminen ei vaadi sen syvempiä sanoituksia. Tässä lista kappaleita, joidenka lyyrinen sisältö on saattanut mennä monelta ohi tanssimisen ja mukana laulamisen tiimellyksessä.
Foster the People - Pumped up Kicks
"All the other kids with the pumped up kicks / Better run, better run, outrun my gun"
Tämä vuonna 2011 julkaistu suurhitti on tanssittanut kansaa läpivuosien ja on eittämättä aito kesäbiisi. Kappaleen lyyrinen anti on kuitenkin kesäiltoja synkempi, sillä biisi kertoo fiktiivisestä kouluampujasta nimeltä Robert. Kertosäkeessä lauletaan: "kaikki muut lapset hienoine lenkkareineen saavat juosta luotejani karkuun".
Robin Thicke ft. T.I. & Pharrell - Blurred Lines
"I'll give you something big enough to tear your ass in two"
Radioaaltoja vuonna 2013 dominoinut Blurred Lines sai osakseen melko ison määrän kritiikkiä. Kappaleessa Robin Thicke toistelee kerta toisensa jälkeen "hyvä tyttö, tiedän, että haluat sitä". Kriitikot piti Thicken jatkuvaa seksin ehdottelua ahdistavana toimintana. Kirsikkana kakun päälle räppäri T.I. päättää riimitellä anaaliseksistä ja sanoo antavansa naiselle niin isoa, että tämän takapuoli repeää kahtia.
Arctic Monkeys - When the Sun Goes Down
"She's in the stance ready to get picked up / And she's delighted when she sees him / Pulling in and giving her the eye / Because she must be f*cking freezing"
Tämä Indie-rock -hitti vuodelta 2006 kertoo prostituutiosta Britannian Sheffieldin kaupungissa ja sen sanat kritisoivat miehiä, jotka käyttävät naisia hyväkseen. Kappaleessa lauletaan, kuinka parittajat kohtelevat naisia huonosti ja kuinka nämä naiset ovat epätoivoisia saadakseen rahaa. Yhtyeen laulaja laulaa sivustakatsojan roolissa katsellen prostituoitujen toimintaa. Turner toteaa, että katselemansa nainen vaikuttaa onnelliselta päästessään autoon seistyään tunteja kylmässä säässä, mikä kertoo naisten julmista oloista.

