The Beatles julkaisi juuri yhtyeen viimeiseksi jäävän kappaleen Now and Then, joka on viimeistelty tekoälyn avulla. Biisistä sanoi sanansa myös muusikko Hector.
The Beatles julkaisi 2. marraskuuta Now and Then -kappaleen, joka on yhtyeen mukaan sen viimeinen julkaisu.
Kappale on rakennettu vuonna 1980 kuolleen John Lennonin nauhoittaman c-kasetti -demon ympärille. Lennonin puoliso Yoko Ono lahjoitti aikanaan kasetin Sir Paul McCartneylle, joka yhdessä Ringo Starrin ja edesmenneen George Harrisonin kanssa yritti työstää kappaletta loppuun 90-luvun puolivälissä. Tuolloin sen ajan tekniikalla Lennonin laulua ei kuitenkaan saatu esiin.
Voit kuunnella Now and Then -kappaleen alta.
Tänä päivänä tekoäly auttoi asiaa, ja kappale saatiin viimeisteltyä. Harrison nauhoitti kappaleessa kuultavat kitarat ennen vuoden 2001 kuolemaansa.

