Lääkäri muistuttaa, että vaihdevuodet voivat oireilla myös unihäiriöinä.
Vaihdevuodet voivat oireilla monin eri tavoin, joista tutuimpia oireita ovat kenties kuumat aallot ja hikoilu. Nämä oireet voivat aiheuttaa myös unen katkeilua.
– Nyt on kuitenkin kirjaimellisesti herätty myös siihen, että uniongelmat ovat monelle naiselle merkittävin ja jopa ainoa vaihdevuosioire, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Anna-Mari Heikkinen huomauttaa Terveystalon tiedotteessa.
Unettomuus ja unen laadun heikkeneminen voivat olla vaihdevuosien oire, vaikka muita oireita ei olisikaan.
– Vaihdevuosiin liittyvä unihäiriöiden kirjo on laaja: on nukahtamisvaikeutta, unen katkonaisuutta ja liian varhaista heräämistä.
Menopaussi
Vaihdevuosilla tarkoitetaan ajanjaksoja, jolloin munasarjojen toiminta heikkenee lopulta sammuen. Vaihdevuosien oireet johtuvat munasarjojen estrogeenituotannon vähenemisestä.
Menopaussilla tarkoitetaan viimeisiä, spontaanisti tulevia kuukautisia. Kriteerinä pidetään, että vaihdevuosi-ikäisen naisen kuukautiset ovat olleet poissa yli vuoden.
Keskimäärin tämä tapahtuu suomalaisnaisella 51 vuoden iässä, mutta menopaussi voi tulla aiemminkin esimerkiksi munasarjojen poiston, sädehoidon tai solunsalpaajahoidon seurauksena. Myös tupakointi aikaistaa menopaussia 1–2 vuodella.
Lähde: Terveyskirjasto
