Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreen jätevesitutkimuksen viesti on selkeä. Amfetamiinin käyttö on Suomessa kasvanut. Kokosimme 12 kaupungin huumeiden käytön kehityksen vajaan vuosikymmenen ajalta.
THL tutki huumeiden käyttöä jätevesitutkimuksella 27 kaupungissa lähialueineen. Seurantajaksot olivat marras-joulukuussa 2020 ja lisäksi Helsingistä, Espoosta, Turusta ja Tampereelta tämän vuoden maaliskuulta.
Helsingissä huumeiden käyttö on kasvanut miltei läpi seurantajakson. Amfetamiinin käyttö pääkaupungissa on yli viisinkertaistunut vuodesta 2012, jolloin seuranta aloitettiin. Helsingin ja lähiseutujen alueella todettiin maaliskuussa 2021 mittaushistorian korkeimmat amfetamiinin käyttömäärät eli yli 1 000 milligrammaa tuhatta asukasta kohden päivässä.
Korkeimmat käyttömäärät mitattiin Helsingin Viikinmäen jätevedenpuhdistamolla, jonka toiminta-alueeseen kuuluu Helsingin lisäksi Vantaan keski- ja itäosia sekä Tuusula, Sipoo, Järvenpää, Kerava, Mäntsälä ja Pornainen.
Pääkaupunkiseudulla myös Espoossa amfetamiinin käyttö on lisääntynyt huomattavasti, lähes kuusinkertaistunut vuodesta 2012. Maaliskuussa sitä käytettiin 582 milligrammaa tuhatta asukasta kohden päivän aikana.
Amfetamiinin mittaushistorian korkeimpia lukemia mitattiin myös Lahdessa ja Lappeenrannassa. Marraskuun lukema oli Lahdessa 925 milligrammaa tuhatta asukasta kohden päivän aikana, Lappeenrannassa 462.
Myös Tampereella kasvu on ollut rajua. Vuonna 2012 amfetamiinia käytettiin kaupungissa noin 59 milligrammaa tuhatta ihmistä kohden päivän aikana. Viime marraskuun lukema on noin 439.













