Yhä useampi huumekauppias päätyy asiakkaiksi tekeytyneiden ryöstämiksi, kertoo Helsingin huumepoliisi blogissaan.
Viime viikolla poliisin tutkittavaksi tuli rikosilmoitus, jossa internetin Tor-verkossa toimivalla Sipulikanavalla sovittu amfetamiinikauppa päättyi aseelliseen ryöstöön. ”Asiakkaat” olivat saapuneet kauppapaikalle käsiase mukanaan. He yrittivät aseella uhkaamalla saada huumeet itselleen.
Ulkopuoliset kuitenkin ilmoittivat tapauksesta poliisille, ja niin ryöstöä yrittäneet ostajakandidaatit kuin myyjä otettiin kiinni.
– Näitä "hupitällejä", jolloin ostajalla ei ole aikomustakaan maksaa ostoksiaan, on ollut viime aikoina jo useita. Huumekauppiaita ryöstelevät kaverit luottavat siihen, että myyjä ei tee ilmoitusta poliisille, sillä kukapa omasta laittomasta bisneksestään haluaisi viranomaisille kertoa, blogissa kerrotaan.
Nuoresta yrittäjästä kaikki tuntuu lapsellisen helpolta
Huumekauppaa käydään internetin salatuilla ja anonyymeillä kauppapaikoilla. Yhä useammin tekijänä ovat poliisin mukaan nuoret suomalaismiehet, joille kaikenlainen asioiden tilaaminen netistä on arkipäivää.
Aineiden löytäminen ja tilaus ulkomaisilta sivuilta on helppoa, ja aineet saadaan suoraan kotiovelle. Vaikka lentotulli yrittääkin pitää tuntosarvensa pystyssä, pääsee aina jonkin verran aineita läpi. Erilaiset arviot rajalla kiinnijääneiden aineiden määrästä vaihtelevat 10-25 prosenttiin.
– Nuoresta kirkasotsaisesta yrittäjästä kaikki tuntuu aluksi lapsellisen helpolta, poliisi kuvailee.
– Oma myynti-ilmoitus vaan sipulikanavalle ja itse keksityt suosittelijat sivulle, niin johan käy kauppa. Bitcoineja pullisteleva nettilompakko on liian suuri houkutus eikä kiinnijäämistä uskota koskaan tapahtuvan.



