Joensuussa puidaan 4-vuotiaan lapsen kuolemaa, jossa henkirikoksesta syytetään lapsen isäpuolta ja äitiä.
Lapsella todettiin mittavia palovammoja ja mustelmia eri puolilla kehoa. Kuoleman katsottiin johtuneen palovammoista.
Lapsella oli laaja-alainen palovamma-alue muun muassa kasvojen alaosan ja hartioiden rintakehän etuosan alueella. Palovammoja oli lisäksi muualla kehossa. Vammat oli huomannut välittömästi ensihoito, joka oli hälytetty paikalle sen jälkeen, kun lapsi oli aamulla huomattu elottomaksi.

Syyttäjän mukaan lapsen palovammat aiheutettiin höyrymopilla. Tutkimuksissa käytettiin keinonahalla päällystettyä, mahdollisimman oikeankokoista mallinukkea, jotta saatiin käsitys siitä, millaisia lämpöä höyrymoppi olisi lapselle voinut aiheuttaa.
Lue myös: Joensuussa väkivaltaisesti kuolleen 4-vuotiaan löytänyt ensihoitaja: "Tuli käsitys, että lapsi on kärsinyt silmitöntä väkivaltaa"
Isäpuoli: Lapsi sai vammat suihkussa
Lapsen isäpuoli on kuulusteluissa sanonut, että lapsi sai palovammat kuolemaa edeltävänä päivänä suihkusta.
Mies oli kuulusteluissa kertonut, että lapsi oli aiemmin itkenyt kylmästä vedestä, joten hän oli kääntänyt veden kuumalle, joka olisi aiheuttanut palovammat.
Poliisi ei pystynyt täysin selvittämään sitä, millä tarkalla tavalla lapsen vammat syntyivät. Asiantuntijalausuntojen pohjalta voitiin kuitenkin sulkea pois mahdollisuus sille, että lapsi olisi itse itselleen aiheuttanut kuolemaansa johtaneet vammat.
Syyttäjä uskookin, että lapsen vammat olisi aiheutettu suihkun sijaan asunnossa olleella höyrymopilla. Höyrymoppi tuotti runsaan sadan asteen lämpötilaa ja selittäisi myös palovammojen tarkkarajaisuutta.
0:27
