Joensuussa väkivaltaisesti kuolleen 4-vuotiaan tapausta puidaan tänään käräjäoikeudessa toista päivää. MTV Uutiset seuraa istuntoa paikan päällä. Tämä juttu päivittyy.
Oikeudessa kuullaan tänään äitiä, jota syytetään 4-vuotiaan lapsensa taposta. Äiti kertoo oman näkemyksensä siitä, mitä ennen pojan kuolemaa tapahtui.
Nainen on kiistänyt syyllistyneensä henkirikokseen tai että pojalle olisi tehty minkäänlaista väkivaltaa.
Myös murhasta syytetylle isäpuolelle oli varattu tänään puheenvuoro, mutta mies ilmoitti jo aiemmin, ettei halua tulla asiassa kuulluksi. Myös hän on kiistänyt henkirikoksen.

Äiti kertoo, ettei huomannut palovammoja
Äidin kuuleminen alkoi viime kesäkuun 7. päivän tapahtumien kertaamisella.
Nainen kertoi, kuten aiemmin on oikeudessa käynyt ilmi, että hän jätti tuona päivänä pojan isäpuolen hoidettavaksi. Isäpuolen piti pitää pojasta huolta noin kahden tunnin ajan, kun äiti oli hoitamassa oman isoäitinsä asioita.
Nainen kertoi laittaneensa poissa ollessaan miesystävälleen viestejä, jossa kyseli, mitä kotona puuhailtiin. Vastausta ei kuitenkaan kuulunut.
Hieman myöhemmin miesystävä viestitti, että pojan kasvoista irtoili ihoa, koska hän oli pessyt pojan kasvoja pesusienellä.
Nainen kertoi, että kotiin tullessaan hän pani merkille pojan kasvojen punoittavan. Hän ei kertomansa mukaan ajatellut asiasta sen kummempaa. Naisen mukaan miesystävä ei puhunut mitään siitä, että poika olisi saanut palovammoja.
Syyttäjän kysyessä nainen myönsi, ettei tarkastanut lapsen ihoa vammojen varalta tarkemmin. Nainen kertoi, ettei osannut ajatella, että mikään olisi pielessä.
Kiistää väkivallan
Nainen kertoi loppupäivän sujuneen normaaleissa merkeissä. Illalla hän huomasi pojan olevan kuuma ja mittasi tämän lämmöksi 39 astetta.
Naisen mukaan hän ei olisi osannut ajatella, että kuume liittyisi jollain tavalla pojan kasvojen punoitukseen. Hänen mukaansa poika kyllä hieman kiukutteli illalla, mutta lopulta laittoi nukkumaan normaalisti.
Aamulla lapsi löytyi kuolleena huoneestaan.

