"Broadcasters-nauru" on jäänyt monen ysärilapsen mieleen. Jotkut jopa pelkäsivät naurahdusta, jonka takana on tunnarin äänisuunnittelija itse.
Pelottava. Sairaan pelottava. Traumat lapsuudesta.
Muun muassa näin netissä kuvaillaan Broadcasters-tv-yhtiön tunnusmusiikkia, jossa kaksi spottivaloa paistaa ja nainen nauraa.
– En ole ikinä kuullut, että kukaan olisi pelännyt sitä. Tämä oli ihan uutinen minulle, Saku Tuominen naurahtaa.
Tuominen oli Broadcastersin toinen omistaja. Hän ja Juha Tynkkynen perustivat Braodcasters Oy:n vuonna 1990.
Yhtiö tuli tutuksi paitsi ohjelmistaan, myös tunnaristaan, joka jäi kokonaisen sukupolven mieliin.
Kuuntele tuttu nauru yllä olevalta videolta!
Lue myös: Ysäriarkistot paljastavat Nokian puhelimet, joita et koskaan päässyt näkemään
Taustamusiikin soitti livebändi
Noin kymmenen sekunnin tunnuksen suunnitteli Broadcastersin luova tiimi. Äänisuunnittelijana toimi Minna von Reiche.
– Ohjelmissa oli aina lopputunnus, ja me haimme sellaista tunnusta, joka erottuisi muista, herättäisi huomiota, mistä tulisi puheenaihe. Eli kiinnostava ei olisi pelkkä ohjelma, vaan myös tunnus, Tuominen sanoo.
– Näin jälkeenpäin voi sanoa, että kohtuuhyvin onnistuimme, kun sinäkin soitat edelleen aiheesta 30 vuoden kuluttua!
Tunnuksessa on yrityksen nimen taustalla kaksi pyöreää spottia. Moni nettikeskustelija kertoo lapsena nähneensä kuvassa kaksi kananmunaa.
– Siinä toki on se, minkä ihminen näkee, mutta siinä on haettu valospotteja, Tuominen sanoo.

