Suomeen tulleet ukrainalaiset ovat työllistyneet yleisimmin siivous- ja kiinteistönhoitoalalle, maa- ja metsätalouden tehtäviin sekä teollisuuteen ja rakennusalalle.
Suomessa on tällä hetkellä arviolta 50 000 tilapäistä suojelua saavaa ukrainalaista. Heistä arviolta noin 12 000 ukrainalaista on tällä hetkellä palkkatöissä Suomessa, selviää työ- ja elinkeinoministeriön kokoamista tiedoista.

Suomeen tulleet ukrainalaiset ovat työllistyneet yleisimmin siivous- ja kiinteistönhoitoalalle, maa- ja metsätalouden tehtäviin sekä teollisuuteen ja rakennusalalle.
Asiantuntijatehtävissä työskenteli vain muutamia satoja ukrainalaisia kuukausitasolla joulukuun 2024 tietojen perusteella.
– Vaikka ukrainalaiset ovat korkeasti koulutettuja, he eivät valitettavasti työllisty oman alansa työhön siksi, että suomen tai ruotsin kielitaito ei riitä. Korkeasti koulutetuilla ei myöskään ole riittävää englannin kielen taitoa, mikä voisi auttaa työllistymisessä, kertoo työ- ja elinkeinoministeriön erityisasiantuntija Susanna Piepponen.
Piepposen mukaan työllistymistä vaikeuttaa erityisesti yleinen heikko työmarkkinatilanne.
