Paimioon on perustettu Pohjois-Euroopan ensimmäinen kuluttajien poistotekstiilejä laajamittaisesti kierrätyskuiduksi jalostava tehdas. Käytännössä tehtaalle toimitetaan vanhoja tekstiilejä, joista valmistetaan edelleen tekstiilikuitua kaupalliseen käyttöön. MTV Uutiset kävi paikan päällä tutustumassa uuteen tehtaaseen.
Paimiossa vietetään tiistaina 2. marraskuuta avautuvan uuden kierrätyskuitutehtaan avajaisia. Rester Oy:n ja Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n (LSJH) yhteisprojekti pyrkii osaltaan ratkomaan varsinkin halpamuodin suosion myötä syntyvää tekstiilijäteongelmaa. Pikamuoti valittiin vuonna 2018 myös vuoden turhakkeeksi.
Tekstiilijätteiden määrä on lisääntynyt kiihtyvällä tahdilla kaikissa kulutusyhteiskunnissa.
Verkossa operoivan saksalaisen vaatejätti Zalandon mukaan maailmassa syntyy yli 92 miljoonaa tonnia tekstiilijätettä vuosittain, josta suurin osa päätyy kaatopaikoille tai poltettavaksi.
Kierrätetyllä tekstiilikuidulla on siis tärkeä osansa ympäristökuormituksen kannalta.
LSJH:n toimitusjohtaja Jukka Heikkilän mukaan Paimion laitoksella tiedostetaan alan merkitys ympäristön kannalta.
– Tämä on oikeastaan huomattavan merkittävä asia. Tekstiiliteollisuus on aika haasteellinen teollisuuden ala. Harvoin siinä, missä tekstiilit valmistetaan, on huomioitu ympäristöasioita kuntoon. Tekstiilien valmistuksessa, kasvatuksessa, tarvitaan torjunta-aineita. Jalostuksessa tarvitaan hyvin paljon kemikaaleja ja jollei siellä ole jätevesiasiat kunnossa, niin sen tietää, mitä siellä tapahtuu, Heikkilä luettelee.
