Nainen oli vuokrannut käyttöönsä Nissanin sedan-mallisen henkilöauton, mutta päätyi erikoisen erehdyksen vuoksi toiselle henkilölle kuuluneen Infiniti-katumaasturin ratin taakse.
Jo hieman iäkkäämmäksi kuvailtu kanadalaisnainen oli jättänyt vain minuutteja aiemmin vuokraamansa mustan Nissan Sentran Walmart-supermarketin parkkipaikalle ja poistunut asioilleen. Tullessaan takaisin, käveli hän oikeaksi luulemansa auton luokse, avasi oven, hyppäsi ratin taakse ja ajoi matkoihinsa.
Tämän auton, mustan Infiniti QX50 -katumaasturin, omistaja ymmärrettävästi uskoi joutuneensa autovarkauden uhriksi. Yllättäen autottomaksi jäänyt mies meni vuokraamaan uutta kulkupeliä samasta firmasta, josta hänen autonsa vienyt nainenkin oli Nissaninsa vuokrannut. Mies kertoi tarinansa vuokraamoyrittäjälle, joka ei kuitenkaan vielä tässä vaiheessa tiennyt, mihin asia tulisi lopulta johtamaan.
Hieno teknologia ei välttämättä helpota elämää
Molemmissa autoissa oli nykyisin jo varsin yleinen avaimeton käynnistysjärjestelmä, joka mahdollistaa auton starttaamisen nappia painamalla, kunhan avaimet ovat auton sisäpuolella. Mies oli unohtanut avaimensa autoon, joten se tietysti käynnistyi mukisematta, eikä nainenkaan kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota.
Toimikoot siis tämän tarinan opetuksena se, että vaikka tällaisen auton kuljettajasta voikin tuntua siltä, ettei hänen tarvitse enää kantaa huolta avaimista, ei niiden olemassaoloa saa kuitenkaan unohtaa. Unohdus nimittäin käy jopa helpommin kuin tavallisten avainten kanssa, joita on hipelöitävä joka kerta, kun auton käynnistää tai sammuttaa.

