Närpiössä kaikki näyttäisi olevan juuri niin kuin ennen. Suomen ehkä kansainvälisin kaupunki näyttäytyy virkeänä ja hyväntuulisena pikkupaikkana, jossa vietnamilaiset ravintolat ja Aasia-kaupat lyövät kättä Korv-Göranin grillien kanssa.
Vajaan 10 000 asukkaan kaupungissa on yli tuhat kasvihuonetyöntekijää, joista suurin osa puhuu muita kieliä kuin suomi tai ruotsi.
– Ruotsin jälkeen tulee vietnamin kieli, sitten Bosnian kielet ja muut pienemmät kieliryhmät. Suomenkielisiä on viisi prosenttia, kertoo kaupunginhallituksen puheenjohtaja Hasse Lindqvist.
Kielitaito tai sen puute ei ole ollut suuri ongelma. Nyt se on noussut esiin, kun kasvihuoneiden tulevaisuus näyttää hämärältä.
Energiakriisin kouraisema ala on työllistänyt työperäisiä maahanmuuttajia, jotka ovat tulleet Närpiöön perheineen, menneet kasvihuoneille töihin ja hankkineet talot.
Nyt arvioidaan, että jopa puolet kasvihuoneista voi sulkea ovensa talveksi. Lomautusten määrää ei tiedetä, mutta puhutaan sadoista.
– Tämä on oikeastaan ensimmäinen kerta, kun meillä on jotakin tällaista. On mahdollista, että loka-maaliskuun ajaksi tulee satoja lomautuksia. Tähän nyt valmistaudutaan, kertoo Lindqvist.
Varautuminen lomautuksiin alkoi
Kunta on kutsunut koolle Kelan, Ely-keskuksen ja TE-toimistojen väkeä. Tavoitteena on turvata mahdollisten lomautusten kohteeksi joutuvan väestön pärjääminen.
– Meillähän on työvoimapula, mutta kielitaitoa tarvitaan monessa työssä. Siksi käynnistämme ensimmäiseksi kielikurssit, kertoo Lindqvist.


