Näyttelijä Oona Airola tähdittää jälleen Hotel Swan Helsinki -sarjan uudella kaudella.
Jännittävään tilanteeseen päättynyt, suuren suosion saanut C More -alkuperäissarja Hotel Swan Helsinki sai jatkoa toisen tuotantokauden jaksoin. Uudella kaudella nähdään jälleen Ellan roolissa näyttelijä Oona Airola.
Näyttelijä palstaa roolihahmonsa tulevista kuviosta.
– Nyt sillä on vähän raskaammat väännöt siinä. Ykkösessä oli ihanaa ihastumista työkaveriin ja muuta. Nyt asiat ovat vähän vakavampia hänen kohdallaan. Nyt hän on vakiintunut johtaja, näyttelijä kertoo.
Lue myös: Hotel Swan Helsingin uusi kausi alkaa – paljastuuko hotellinjohtajan murhaaja?
Uusi kausi kuvattiin koronapandemian aikana, mikä toi uusia haasteita näyttelijöille. Enää ei ollut mahdollista reagoida samalla tavalla kuin ennen.
– Kyllä siinä pitää olla tosi tarkkaavainen, kun normaalisti työskennellään impulssien varassa. Jos tulee halaamisen impulssi, niin joudut tappamaan sen impulssin ja keksimään jotain muuta.
Paljon töitä
Aluksi pandemiatilanne vei näyttelijän työt muiden esiintyvien taiteilijoiden tapaan, mutta pian hän huomasikin olevansa aivan toisenlaisessa tilanteessa.
– Olen ylityöllistetyssä tilanteessa tällä hetkellä. Korona siirsi tuotantoja eteenpäin ja nyt yritetään tehdä kaikki samaan aikaan. Kamerahommaa on samaan aikaan, kun harjoitellaan uutta teatterinäytelmää syksylle. Olen töistä onnellinen vaikka nyt tuntuu, että on suma niitä.
Kovan työn vastapainoksi Airola yrittää ulkoilla mahdollisimman paljon.
