Olgan ensimmäinen vuosi artistina huipentui neljään Emma-ehdokkuuteen.
Reilu vuosi sitten Salatut elämät -ohjelmasta jättäytynyt ja unelmiaan musiikkialalle tavoittelemaan lähtenyt laulaja Olga (Heikkala) sai tänä vuonna peräti neljä Emma-ehdokkuutta. Alkuvuonna Uus Bitch -kappaleellaan rytinällä musiikkimaailmaan astellut laulaja on ehdolla kategorioissa Vuoden Tulokas, Vuoden Biisi, Vuoden Pop sekä yleisöäänestys.
Emma-gaalan ehdokaslehdistötilaisuuteen torstaina 12. joulukuuta saapunut Olga kertoi MTV Uutisille, että ehdokkuudet tuntuvat hänestä ihanalta.
– Minulla on sikahyvä fiilis. Olen todella haipeissa, hän iloitsi.
Olga kertoi maaliskuussa Huomenta Suomen haastattelussa, että pelkäsi aluksi lähteä musiikkiuralle. Nyt alkuvuoden tuntemukset tuntuvat hänestä kaukaisilta.
– Olen päässyt siitä yli. Jos on muita nuoria tyyppejä, jotka tekevät musaa ja vähän epäilevät itseään, niin haluan rohkaista, että go for it. Laastari repäistään vain kerran. Siinä ei voi tapahtua mitään pahaa, hän sanoi.


