Nelli Matula on yksi Uuden Musiikin Kilpailun finalisteista.
Artisti Nelli Matula kilpailee Uuden Musiikin Kilpailussa kappaleellaan Hitaammin hautaan. Finaali on Tampereen Nokia Arenalla 8. helmikuuta.
Matula ei halunnut hakea UMK:hon millä tahansa kappaleella, joten käänteentekevä asia oli, kun kyseinen biisi syntyi.
– Heti, kun se tuli kirjoitettua, niin tuli olo, että tämä on se. Tämä on silläkin tavalla spesiaalia, että tämä on ensimmäinen kerta, kun hain, Matula kertoi MTV Uutisille kilpailun mediatilaisuudessa.
Lue myös: UMK-finalisti Viivin osallistuminen vuoti vahingossa someen ennen aikojaan: "Meillä oli pieni ajoitushäikkä"
Show’ssa tullaan näkemään samoja elementtejä kuin kappaleen musiikkivideossa.
– Mutta vielä yksi pykälä isommalla kaasulla ja seuraavalla tasolla.
Lue myös: Toista kertaa UMK:ssa kilpaileva Erika Vikman kokee voittaneensa jo ensimmäisellä kerralla: "Voitin itselleni uran Suomessa"
UMK-kappale eroaa Matulan aiemmista biiseistä niin, että se on paljolti hänen yksityisminänsä ajatuksia.
