Libanonissa koetaan nyt paitsi pelkoa ja epävarmuutta, myös lamaannusta jälleen uuden kriisin edessä.
Näin kertoo psykologi Nina Lyytinen. Puolitoista viikkoa sitten maahan saapuneen Lyytisen mukaan tässäkin ajassa pelko, turvattomuus ja varuillaan olo ovat lisääntyneet.
Tilanne Libanonissa on kärjistynyt Israelin ja äärijärjestö Hizbollahin konfliktin kiristyessä. Ensin maassa nähtiin Hizbollahin viestintälaitteiden räjähdyksiä, joiden tekijänä on laajasti pidetty Israelia. Viimeisen viikon ajan Israel on tehnyt maahan kiivaasti ilmaiskuja.
Lyytinen on Libanonissa tekemässä vapaaehtoistyötä palestiinalaispakolaisten parissa Psykologien sosiaalinen vastuu -järjestön kautta.
Lue myös: Jo lähes miljoona paennut Israelin iskuja Libanonissa – MTV seuraa
Vuodesta 2008 asti vapaaehtoistyömatkoja Libanoniin tehneen Lyytisen työ on ollut aiemmin ensisijaisesti palestiinalaisten perheneuvola-, päiväkoti- ja sosiaalityöntekijöiden kouluttamista. Tänä vuonna se on tilanteen kriisiytymisen myötä painottunut heidän psykososiaaliseen tukeensa. Lyytinen on tavannut myös Israelin iskuja paenneita libanonilaisia, joita on hakeutunut muun muassa palestiinalaispakolaisten leireille.
Libanonissa elää YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestö UNRWA:n arvion mukaan noin 250 000 palestiinalaispakolaista.
Kriisien kerrostumaa
Libanonin lähihistoriasta löytyy useita kriisejä ja traumaattisia tapahtumia. Esimerkiksi edellinen sota Israelin ja Hizbollahin välillä käytiin vuonna 2006.
– Nuoret aikuiset kuvaavat esimerkiksi sitä, että vaikka he ovat olleet silloin lapsia, ne pommitusten äänet palaavat mieleen, kun he kuulevat niitä nyt, Lyytinen sanoo.
Libanonin hallinto on hyvin heikoissa kantimissa, ja valtavan talouskriisin seurauksena lähes puolet maan väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella. Tuoreessa muistissa on myös esimerkiksi vuoden 2020 Beirutin satamaräjähdys.
