Pitkään piileskellyt oppositiojohtaja näyttäytyi Nobel-juhlallisuuksia viettävässä Oslossa.
Nobelin rauhanpalkinnolla tänä vuonna palkittu venezuelalainen oppositiojohtaja Maria Corina Machado on näyttäytynyt julkisuudessa ensimmäistä kertaa lähes vuoteen.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Machado tervehti ihmisiä torstaina alkuyöstä Norjan pääkaupungissa Oslossa, jonne hän oli saapunut paikallista aikaa keskiyön aikoihin. Paikalle saapuneet ihmiset lauloivat espanjaksi ja huusivat 58-vuotiaan Machadon nimeä.
Venezuelalaispoliitikko tapasi Oslossa myös perhettään, jota ei ollut nähnyt puoleentoista vuoteen.
– Yli 16 kuukauteen en ole voinut halata tai koskettaa ketään. Yhtäkkiä muutaman tunnin aikana olen saanut nähdä kaikkein rakkaimmat ihmiseni, koskettaa heitä ja itkeä ja rukoilla yhdessä, Machado sanoi BBC:lle.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.


