Sijoittajat odottivat Nokialta enemmän kasvua, mutta yhtiö sanoo tekoälyn mahdollisuuksien näkyvän vasta lähivuosina.
Verkkolaitevalmistaja Nokian toimitusjohtaja Justin Hotard sanoo, että verkoista on tulossa yhä enemmän osa puolustusta ja kansallista turvallisuutta. Yhtiö uskoo muutoksen tuovan sille tuntuvaa kasvua lähivuosina.
Nokia on nykyisin yhtiö, joka haluaa olla läsnä juuri siellä, missä tuottavuus kasvaa nopeiten. Tämä tarkoittaa käytännössä tekoälyratkaisuja ja datakeskuksia, mutta puolustusteollisuutta.
– Näemme yhä enemmän, että verkoista tulee osa kriittistä infrastruktuuria. Tämä pätee sekä perusverkkoihin että energiantuotantoon ja muihin sovelluksiin, sanoo toimitusjohtaja Justin Hotard.
– Mutta vielä enemmän verkoista on tulossa osa kansallista turvallisuutta, hän toteaa.
Nokia teki reilun 6 miljardin liikevaihdolla noin miljardin voiton. Tulos oli odotusten mukainen, mutta sijoittajat odottivat enemmän datakeskuksissa tarvittavilta optisilta verkoilta. Tekoälyinvestoinneilta taas odotetaan tuottoa lähivuosina.
– Kaikki varhaiset tekoäly-yhtiöt eivät varmasti tule pärjäämään. Mutta jos katsot mitä tahansa teknologian trendiä, näin on tapahtunut ennenkin. Näkemykseni on, että tekoäly on pitkällä aikavälillä valtava ja myöskin kestävä markkina, Hotard sanoo.
Nokia pyrkii kasvamaan edelleen Yhdysvalloissa. Hotard nosti esiin presidentti Donald Trumpin innostuksen 6g-teknologiaan. EU:ta hän kiittelee komission ehdotuksesta rajoittaa Huawein ja muiden kiinalaisten toimintaa.


