Urho Kekkosen kansallispuistosta on evakuoitu tähän mennessä 21 henkilöä vatsataudin vuoksi.
Tänään keskiviikkona evakuoitiin kahdeksan henkilön seurue Tuiskukurusta.
Kyseinen seurue on liikkunut Kiilopäältä Suomunruoktuun, Luirojärvelle ja Tuiskukuruun, josta heidät evakuoitiin.
Lapin hyvinvointialueen infektioylilääkäri Markku Broasin mukaan osalta näistä henkilöistä saadaan nyt otettua näytteet, joiden avulla vatsatautiepidemian alkuperä voidaan selvittää.
– Taudinkuva muistuttaa norovirusta, Broas arvioi.
Vatsatautiepidemiaa on todettu helmikuun 29. päivän jälkeen.
Lue myös: Urho Kekkosen kansallispuistossa vatsatautia – ihmisiä evakuoitu helikopterilla
Hygieniataso heikkoa
Olosuhteet vatsataudin leviämiselle Lapin erämaan retkikohteissa ja autiotuvissa ovat otolliset. Hygieniataso on alhaisempi, sillä tilat ovat ahtaita ja käsihygienia on haasteellista.
Lapin pelastuslaitos on hakenut vatsatautia sairastavia ihmisiä pois maastosta viimeisen viiden päivän aikana Salonlammen laavulta, Rautulammin päivätuvalta ja Luirojärven kämpältä.
Metsähallitus ei silti ole harkinnut autiotupien sulkemista vatsatautiepidemian vuoksi. Autiotupia on historiassa suljettu vain kerran aiemmin, koronaepidemian aikana.
– Emme vielä tässä vaiheessa sulje autiotupia. Seuraamme tilanteen kehitystä, virkistyskäytön asiantuntija Kristiina Aikio sanoo.
Metsähallitus on sen sijaan tehostanut tiedottamistaan vatsatautiepidemiasta ja sen ehkäisystä.
–

