Krista Tervo ja Silja Kosonen majailevat moukarinheiton kauden tilastossa sijoilla kuusi ja seitsemän. MTV Urheilun asiantuntija Tommi Evilä nimeää kaksikon Suomen todennäköisimmiksi mitalisteiksi Tokion MM-kisoissa.
Tästä linkistä näet Tokion MM-yleisurheilun ohjelman ja suomalaisurheilijat
Tervo ja Kosonen ovat tällä kaudella molemmat parannelleet Suomen ennätystä.
Ensin onnistui Kosonen, joka kiskaisi jo maaliskuussa Kyproksella lekansa mittaan 77.07. Tervo vastasi kesäkuussa Lahdessa seitsemän senttiä paremmalla tuloksella.
Lähtökohdat MM-taistoon ovat mainiot.
– Tämä on niin selkeästi kahden stepin kisa kuin voi olla. Ensimmäinen steppi on finaaliin pääsy ja toinen on siellä menestyminen, MTV Urheilun asiantuntija Tommi Evilä sanoo.
Lue myös: Hurjakuntoinen Krista Tervo kertoo "isoista muutoksista" – nyt MM-mitali on realismia
Evilä näkee molempien heittäjien minimitavoitteeksi niin sanotun seitsemän heiton kisan.
– Jos hypoteettisesti kolme karsintaheittoa ja sitten seitsemän tulee siitä, että olet (finaalissa) kahdeksan parhaan joukossa, niin molemmilla on tavallaan seitsemän heiton kisa se minimitavoite, Evilä sanoo.
– Näkisin, että näillä molemmilla urheilijoilla on oikean päivän osuessa kohdalleen mahdollisuudet mitaliin, koska se mitaliolettama on tällä hetkellä varmaan 75–76 metrin välissä. Siihen on kaikki mahdollisuudet.

