Säkyläläinen lottovoittaja sai täysosuman 1,2 miljoonan euron lottokupongista, mutta joutui tyytymään 24 700 euron voittoon, kertoo Veikkaus.
Syyskuun ensimmäisessä lottoarvonnassa saatiin kaksi täysosumaa, joista toinen pelattiin Vantaalla ja toinen verkkopelinä Säkylässä. Mikäli onnekkaita kuponkeja olisi pelattu vain yksi, voittaja olisi kahmaissut itselleen 2,4 miljoonaa euroa rahaa.
Tällä kertaa summa jaettiin kuitenkin moneen pieneen osaan. 1,2 miljoonaa meni Vantaalle, loput 50 pelaajan porukan kesken.
– Pirskatti, kun kaikki osuudet menivät kaupaksi, toteaa säkyläläinen lottovoittaja Veikkaukselle.
"Pistän pankkiin ja annan olla"
Säkyläläinen mies kuitenkin sanoo, ettei miljoonapotin jako kirpaise kovinkaan paljon.
– Toivottavasti voitot menivät niitä tarvitseville. 20 000 euroa on sellainen summa, että siitä on apua sellaisille, jotka ovat rahan tarpeessa. Jos voitot menivät sellaisille henkilöille, niin sehän on hyvä asia!
– Kyllähän se on käynyt mielessä, että miljoonavoitto oli lähellä. Mutta ei se minua niin hetkauta, koska rahalle ei ole niin paljoa tarvetta. Minulla on jo talo, auto ja kesämökki, voittaja sanoo.
Lottovoitto laitetaan perheessä säästöön tulevaisuutta varten.
– Pistän pankkiin ja annan olla. Emme ole vaimon kanssa matkustelijoita, eikä autoakaan ole tarvetta vaihtaa.
– Sehän olisi hyvä, että jokaisella olisi muutama kymmenen tuhatta euroa säästössä pahan päivän varalle. Varsinkin näin korona-aikana, kun on lomautuksia ja irtisanomisia. Varmasti voittajien joukossakin on ihmisiä, jotka ovat saaneet lopputilin. Toivottavasti tästä voitosta on apua heille, voittaja jatkoi Veikkauksen mukaan.
MTV Uutiset törmäsi lottovoittajaan R-Kioskilla
Vaikka varmasti moni pelaaja haaveilee lottovoitosta kuponkia ostaessaan, voiton tullen yllätys on suuri.
