Yhdysvaltain entinen presidentti Barack Obama kertoo kirjassaan kritisoineensa maansa autoteollisuutta.
Kun Yhdysvaltain 44. presidentti Barack Obama astui virkaansa tammikuussa 2009, syliin kaatui finanssikriisin jälkipyykki.
Vaikka akuutti talousjärjestelmän romahdus oli vaivoin estetty jo Bushin presidenttikauden viime metreillä, isot pankit olivat edelleen polviaan myöten mudassa ja tarvitsivat Obaman hallinnon kaiken luovuuden ja avokätisyyden selvitäkseen hengissä.
Tuoreella presidentillä oli samaan aikaan muitakin huolia, Barack Obama muistelee uudessa kirjassaan Luvattu maa:
- Yksi niistä oli tarve estää Yhdysvaltojen autoteollisuutta ajamasta rotkoon.
Obama antaa muistelmissaan ymmärtää, että rotkoon olisi paineltu kaasu pohjassa ilman hänen esikuntansa päättäväistä väliintuloa. Obama suomii kolmea suurta amerikkalaista autojättiä kovin sanoin ja näyttäisi pitävän niiden silloista johtajistoa jopa epäpätevämpinä kuin subprime-lainoihin kompastuneiden finanssijättien pomoja.
Huono johtaminen, huonot autot, ulkomainen kilpailu, eläkkeiden alirahastointi, huimasti nousseet terveydenhuoltokustannukset, liiallinen riippuvuus kalliista, polttoainetta ahmivista katumaastureista – Obaman lista amerikkalaisen autoteollisuuden synneistä on pitkä.
Perimmäinen syy oli presidentin mukaan mallistoissa. Kukaan ei enää halunnut ostaa amerikkalaista autoa.
- En ymmärrä, miksei Detroit osaa tehdä samperin Corollaa, Obama kertoo huokailleensa esikunnalleen.
GM ja Chrysler olivat Luvatun maan mukaan konkurssikypsiä syksyllä 2008, kolmas suuri eli Ford vähän paremmassa kunnossa, mutta sekin Obaman mielestä vain tuurilla koska Ford oli onnistunut järjestänyt lainansa uudelleen juuri ennen finanssikriisiä. Myös Ford oli kaikesta huolimatta menossa nurin, sillä se oli riippuvainen samasta autonosien alihankkijaverkostosta kuin GM ja Chrysler.
