Ammuskelussa jalkansa menettänyt albanialaismies väittää päätyneensä tupakka-askin varoituskuvaksi ilman suostumustaan.
60-vuotias mies yllättyi toden teolla, kun havaitsi päätyneensä tupakka-askin varoituskuvaksi. Ranskassa asuva albanialaismies löysi kuvan amputoidusta jalastaan tupakkapakkauksen kyljestä, kertoo BBC.
Kuva oli täysi yllätys
Miehen poika oli ostanut askin Luxemburgissa vieraillessaan. Hän tunnisti isänsä jalan kuvasta ja päätti viedä pakkauksen kotiin näytille. 60-vuotias itse ei tiennyt päätyneensä "varoittavaksi esimerkiksi".
– Olimme tyrmistyneitä. Emme uskoneet sitä, miehen tytär kommentoi.
Tupakka-askissa kuvan ohessa todettiin, että tupakointi "voi johtaa valtimoiden tukkeutumiseen".
Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
Kaiken kukkuraksi miehen kokemalla amputaatiolla ei ole mitään tekemistä tupakoinnin kanssa. Hän menetti jalkansa ammuskelussa vuonna 1997.
Mies itse epäilee, että askin kuva on otettu sairaalassa 2018. Tuolloin hän kävi sairaalassa selvittämässä, voisiko hän saada paremmin toimivan kävelytuen.
"Asiakkaani kokee tulleensa petetyksi"
Perheen asianajaja Antoine Fittante kertoo, että jokainen kuvan arpi on "yksilöllinen" ja kuvassa todella on hänen asiakkaansa.
– Asiantuntijalla ei tule olemaan ongelmia kuvan tunnistamisessa, Fitante sanoo.
– Asiakkaani kokee tulleensa petetyksi, hänen arvokkuuttaan on loukattu, kun hän on nähnyt vammansa tupakka-askeissa. Täytyy myöntää, ettei se ole kovin miellyttävää.
