Tuula Pölläsen 91-vuotias äiti sai viikko sitten pääsiäislauantaina kotonaan sairauskohtauksen, jonka takia hänet vietiin ambulanssilla Etelä-Karjalan keskussairaalaan Lappeenrantaan. Hoidossa kaikki sujui hyvin siihen saakka, kunnes vanhus siirrettiin samaan eristyshuoneeseen koronalle altistuneen potilaan kanssa.
91-vuotias nainen asuu yksin kotitilallaan ja hän on tähän saakka huolehtinut kaikesta aina itse. Ikänsä puolesta hän kuuluu vahvasti koronaviruksen riskiryhmään.
Nainen oli viikko sitten lauantaina yksin kotonaan, kun hän sai yllättäen sairauskohtauksen. Kun mummoon ei saatu yhteyttä, omaiset huolestuivat ja menivät paikalle. Tajuttomana löydetty vanhus vietiin sairaalaan.
– Sairaalasta saimme tietoa, että tutkimuksissa aivoista ei löytynyt merkittävää poikkeamaa. Ikäisekseen hän on toipunut hämmästyttävän hyvin, tytär Tuula Pöllänen kuvailee.
Tytär järjesti paikan yksityisestä palvelukodista
Viime perjantaina keskussairaalasta soitettiin tyttärelle, että hänen äitään ollaan siirtämässä sairaalasta kuntoutukseen muualle.
Tuossa vaiheessa paikkaa ei vielä tiedetty, vaihtoehdoiksi annettiin kolme eri paikkaa.
– Minä ehdotin, että voisiko äidin siirtää Ylämaalle yksityiseen hoitokotiin, koska me lapset asumme lähiympäristössä ja äiti on Ylämaalta kotoisin. Meidän olisi sillä tavalla helppo käydä häntä edes ikkunan takaa tervehtimässä, tytär kertoo.
Tytär kysyi äidilleen paikkaa Ylämaalta, missä on ympärivuorokautinen valvonta ja oma kuntoutusohjaaja. 91-vuotiaalle naiselle luvattiin paikka palvelukodista, mutta tilaa olisi vasta maanantaina eli viikonlopun jälkeen.
– Ilmoitin keskussairaalaan, että äiti voidaan siirtää hänelle tuttuun paikkaan Ylämaalle, missä on myös hänen tuttujaan. Sairaalasta kehuttiin ideaa loistavaksi ja luvattiin, että asiaa viedään eteenpäin.
Siirrettiin väliaikaisesti toiseen sairaalaan
Tyttärelle luvattiin ilmoittaa, miten asia etenee. Jonkin ajan päästä hänelle soitettiin, että koska äidille ei ole vielä ehditty tehdä kuntoutussuunnitelmaa, häntä ei voida siirtää sairaalasta yksityiseen palvelukotiin.

