Satulatuoli ei ole välttämättä sellainen autuaaksi tekevä terveysihme, jollaiseksi se usein mielletään.
Satulatuolia markkinoidaan ergonomian kannalta ihanteellisena istuimena.
Satulatuolissa istumisen sanotaan vähentävän muun muassa polviin kohdistuvaa rasitusta ja niskahartiaseudun jännitystiloja sekä parantavan alaraajojen verenkiertoa.
Työfysioterapian erikoisasiantuntija ja Käypä hoito -toimittaja Maija Paukkunen ja Työterveyslaitoksen asiakkuuspäällikkö, fysioterapeutti Mika Nyberg sanovat, että joissain tilanteissa satulatuoli onkin erinomainen istuin.
– Esimerkiksi hammaslääkärin, kampaajan tai kosmetologin työssä, joissa käsien on oltava vapaina ja joissa pitää päästä ihmistä lähelle, tavallinen istuin ei toimi niin hyvin, Paukkunen toteaa MTV Uutisille.
Näyttöpäätetyössäkin satulatuoli voi olla hyvä istuin muiden ohessa.
– Kun se on säädetty tarpeeksi korkealle ja lonkan ja vartalon kulma on riittävän suuri, selkärangan ja lantion asento muistuttavat seisomista. Ajatuksena on saada hyviä etuja verrattuna siihen, että istutaan ehkä etukumarassa ja huonosti tuetussa tavallisessa istumisessa, Nyberg sanoo.
Lue myös: Seisotko sinäkin työpisteelläsi? Tiede todisti haitat ja hyödyt
Vaihtele asentoa
Paukkusen mukaan satulatuolia ei yleensä suositella ainoaksi istuimeksi näyttöpäätetyöhön. Mainoslauseista poiketen satulatuolilla jököttäminen saattaa jopa lisätä hartiaseudun jännittyneisyyttä, varsinkin jos käsille ei ole tukea ja niitä joutuu kannattelemaan.
– Satulatuolia markkinoidaan sillä, että se toisi ryhdikkäämpää asentoa ja estäisi selän menemistä notkolle ja pyöreäksi. Mutta itse asiassa pyöristämistä ei tarvitse erityisesti pyrkiä välttämään. Selkä voi kipeytyä ja jumiutua myös siitä, että ihminen pyrkii pitämään ryhdikkään ja ojentuneen mutta samalla ehkä jäykän asennon kaiken aikaa.


