Valtakunnallisen kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset eivät välttämättä halua esihenkilöidensä seuraavan heitä sosiaalisen median kanavissa.
Henkilöstöalan yritys SD Worxin teettämässä kyselytutkimuksessa selvisi, että jopa 21 prosenttia suomalaisista pitää täysin sopimattomana sitä, että esihenkilö seuraa alaisiaan ammatillisissa kanavissa, kuten Linkedinissä.
Vielä enemmän suomalaiset paheksuvat sitä, jos esihenkilö seuraa alaisiaan henkilökohtaisissa somekanavissa. Liki kolmannes vastaajista on sitä mieltä, ettei esihenkilön ole sopivaa seurata alaistaan esimerkiksi Facebookissa tai Tiktokissa.
SD Worx teetti elokuussa kyselytutkimuksen, johon vastasi tuhat suomalaista aikuisväestöä edustavaa suomalaista.
Sosiaalisen median tutkija Elisa Kannasto hämmästelee tuloksia.
– Tämä on yllättävä tulos. Eikö esimerkiksi olisi jotenkin hassua, jos työnantaja ei haluaisi olla yhteydessä esimerkiksi Linkedinissä, jossa tavoitteena on kuitenkin kerätä ammatillinen verkosto? Kannasto ihmettelee tiedotteessa.
Lue myös: Käyvätkö rekrytoijat vilkuilemassa työnhakijan someprofiileja? Asiantuntija vastaa: "Lain mukaan..."
Iällä ja koulutuksella merkitystä
Kyselytutkimuksen tuloksissa on havaittavissa merkittäviä eroja ikäryhmittäin.
18–24-vuotiaista vain yhdeksän prosenttia pitää esihenkilön yhteydenpitoa ammatillisessa somessa täysin sopimattomana, kun taas esimerkiksi 55–64-vuotiaista lähes joka kolmas suhtautuu asiaan kielteisesti.

