Ei ole tavatonta, että perinteisiä kesätöitä tekevän nuoren vastuualeisiin kuuluu myös sosiaalinen media. Asiantuntijat kannustavat tähän, mutta varoittavat myös toiminnan riskeistä.
Lohjan torille on valjennut aurinkoinen myyntipäivä.
Kolme torin kesätyöntekijää, Kerttu Karppinen, Lotta Tenkanen ja Nette Jokivalli, myyvät marjoja ja vihanneksia.
Kun asiakkaita ei myyntipisteellä näy, ottaa kolmikko esiin Karppisen puhelimen.
Heillä on siihen lupa, sillä Tiktok-sovelluksessa he pyörittävät kaksi vuotta sitten perustettua "Jussin enkelit" -nimistä tiliä.
Tilin tarkoituksena on markkinoida Maakylän tuoretuotteita sekä houkutella erityisesti nuoria asiakkaita toriostoksille.
Jussin enkelit-nimi juontaa juurensa esihenkilö Jussi Lahtiseen.
– Torilla meitä kutsuttiin enkeleiksi. Koska Jussi on meidän esihenkilömme, päätettiin yhdistää nämä asiat tilin nimessä, Jokivalli kertoo.
Nuoret keksivät videoideat itse ja ne toteutetaan, kun torilla ei ole asiakkaita. Videot seuraavat Tiktokin trendejä ja jotkut julkaisuista on saanut kymmeniätuhansia tykkäyksiä.
– Olimme yllättyneitä, kuinka hyvin videot lähtivät leviämään, Jokivalli kertoo.

