Onnibus-kyyti Helsingistä Porvooseen meinasi päättyä huonosti, sillä kuski ei nähnyt juuri eteensä etulasin pahan huurtumisen takia.
Torstaina Porvoonväylällä koettiin vaarallinen tilanne, kun muutaman matkustajan mukaan Onnibus-yhtiön bussin ilmastointilaite ei toiminut, jonka seurauksena bussin etulasi oli matkan ajan aivan huurussa.
– Kuten kuvasta näkyy, kuski ei juurikaan nähnyt eteensä, kyydissä ollut kirjoittaa.
Matkustajan mukaan kuski ajoi silti moottoritiellä 100 kilometrin tuntivauhdilla, vaikka moni matkustaja ilmaisi huolensa tilanteen vuoksi.
– Ihmiset kävivät pyyhkimässä omilla kaulahuiveilla ja sanomalehden palasilla ikkunaa, mutta niistä ei juurikaan ollut apua.
Matkustajan mukaan Söderkullan kohdalla bussi törmäsi liikenteenjakajaan.
– Bussi heittelehti tiellä törmäyksestä, ja matkustajan vaatimuksesta bussi lopulta pysähtyi pysäkille.
4:29Video: "Yllättävän poutaiselta näyttää" – katso tuore sääennuste uuden meteorologimme esittelemänä!
Matkustajan mukaan suurin osa kyydissä olleista jäi pois pysäkillä.
– Osa jatkoi taksilla Porvooseen, osa jatkoi matkaa seuraavalla bussilla. Kuski jatkoi menoaan näkemättä eteensä.
– Onnibussi voi päätyä turmabussiksi tolla menolla.

